Siteeraan otsikossa Urhon viimeistä lausuntoa. Se kun mölisee omituisia haukotellessaan.

Kevät on nousukurssissa. Luntahan tänä talvena riitti, riitti ja riitti. Edelleen parhaat juoksupolut ja kenttä ovat hangen peitossa, mutta toiveissa on, että ne sulavat piakkoin. Maankamaran paljastuminen on mahtava asia! Pakkanen ja hanki - kumpaakaan ei tule ikävä. Luovuin jo toppatakista ja pesin villasukat kesäsäilöön. On loistavaa, että ulkoillessa ei tarvitse topata kuin naparetkellä. Etelä-Suomessa asumisessa on kieltämättä puolensa.

Vakilenkki a on täynnä hyhmäistä lumimoskaa, koko matkalta. Hiihtäjät ovat jo kaikoneet tiehensä, mutta vielä ei meillä hölköttäjillä ole mitään asiaa metsäpoluille. Sitä joutuu tyytynään asfaltilla juoksemiseen ja sehän nyt on tyhmää kuin mikä. Liikaa tiellä olevaa väkeä, huono pohja, kuralammikoita, hiekoitussoraa, jota ei vielä ole lakaistu pois.

Mustarastaat huutelevat, tikka tärryttää katulampun kupua, wc:n lattialla hiippaili kummallinen, siirantapainen pikkueläin ja tomaatit puskevat lehtiä. Kaikki nämä asiat saavat ihmisen sirkuttamaan sisäisesti ja tuntemaan höpsähtänyttä riemua keväästä. Odottelen aikoja, jolloin ensimmäiset västäräkit ilmaantuvat.

Pitäisi hommata uudet juoksukengät. Ja adidassuperstarit ovat nekin kuluneet kantapäästä puhki. Kaikki vaikuttaa niin kovin nuhjuiselta ja virttyneeltä auringonpaisteessa. Kaamosaikaan ihan siedettäviltä näyttäneet rojut ovat kaatopaikkakamaa ja mustat vaatteet kumman harmahtavia. Eihän sen nyt näin pitänyt mennä!