...pitämään turpani kiinni! Ainakin virtuaalisesti.

Eilenhän vasta höperehdin blogiini talvesta ja sen vaikutuksesta juoksemiseen.

Ehhehe, eilisiltana ja yön aikana satoikin pari-kolme senttiä lunta. Tuntui siltä kuin joku olisi toteuttanut antitoiveen. Kun tuijottelin ulos ikkunasta, näin miten tuuli lennätti hiutaleita katulamppujen valossa, aidan päälle oli laskeutunut kylmä luomukuorrutus. Epäilemättä suuri osa kansasta tunsi riemua ja iloa valkoisen materian satamisen johdosta, mutta en minä. Ajattelin ärtyneesti seuraavan päivän pyöräreissua.

Tuli asiaa naapurikaupunkiin, eikä ollut autoa käytössä. Suunnittelin matkan tapahtuvan junalla ja polkupyörällä. Näin tapahtuikin, mutta hirvittävän mukava kokemus se ei ollut. Polkumankelini on rapiat 40 vuotta vanha norjalainen kaunotar, punavalkoinen paholainen, jonka renkaat ovat nähneet parempiakin päiviä. Niiden pintakuviointi on jokseenkin olematon. Selvisin kuitenkin kaatumatta.

Minua ei niinkään huolettanut kadun lumikerros vaan vähäisestä lumesta hullaantuneitten auramiesten aikaansaannos. Aamuyöstä kaupungilla pyörähdelleet aurat olivat tintanneet olemattoman hangen tiukaksi ja liukkaaksi polanteeksi, jonka päällä luistellessa sai olla helvetillisen tarkkana, ettei olisi lentänyt persiillensä. En ole muutamaan vuoteen pyöräillyt talvella, joten siksikin oli olevinaan jännää.

Metka juttu oli sekin, että oma junalippuni naapurikylään maksoi 2,30 ja pyörän seikkailuretki kiskoilla kustansi 4,20. Ilmeisesti heittiöiden kuskaaminen on halvempaa kuin niiden kulkuvälineiden kiikuttaminen paikasta toiseen. Ha.

Vaan onni onnettomuudessa: tätä kirjoittaessa lumi on jo muuttunut rännäksi ja rännän tulo vaihtunee marraskuiseksi vesisateeksi. Juoksupolut sulavat!

Kaikkiaan epätoivottua materiaa keräytyi maaperää koristamaan viitisen senttimetriä. Viisi senttiä liikaa, jos minulta tiedustellaan, mutta Urho suhtautui asiaan aivan päinvastaisesti. Sen mielestä lumisade oli lähiaikojen paras juttu. Se unohti kakkiakin ollessaan kovin tohkeissaan vuoden toisesta ensilumesta. Kävelimme ympäri lähikortteleita ja elikko kynti maata kuonollaan ja näytti nauttivan viileästä kelistä.