Blogihan on eräänlainen moderni nettipäiväkirja (kuinka älykäs ja omaperäinen havainto!). Privaattiblogissa on vieläpä se ilo, että olemattomat lukijat eivät aiheuta minkäänlaista rimakauhua, joten voi olla hapan ja kitisevä ihan rauhassa. Kumma, miten aina on helpompaa kirjoittaa jotain negatiivista kuin iloita jostain hyvästä... Saa snobbaillakin, ja katsoa nenänvartta pitkin. Ja marista turhanpäiväisistä.

Ehkä olen vähintäänkin rajoittunut, mutta en käsitä, miten surkeaa kirjallisuutta ihmiset lukevat. Etenkin fantasia-aihelmiin suhtaudun nihkeästi. Miksi mokomat höpönhöpön -romaanit aina käsittelevät a) joitakuita, jotka ovat jotakin erinomaista sukua ja mielellään orpoja (velhoja, tietäjiä, mitä lie noitia tai sotureita), b) miksi tyypeillä on ihan pöhköjä nimiä a'la Athum, Gurgh tai Vienfala?, c) miksi niin usein haetaan jotain outoa esinettä tai lähdetään kostamaan jollekin Hirmuisen Pahalle Tyypille?, d) miksi kirjat ovat aina taruja, sen-ja-sen kirjoja tai jotain vastaavaa, e) miksi kirjoja on niin vitun monta per sarja? f) miksi fantasiakirjallisuus on niin lattealla tavalla kirjoitettua (luvut näyttävät usein päätyvän cliffhangeriin), g) miksi ao. opuksissa on mauttomat kitsch-kannet?

Tämän kaiken havaitsee, vaikka ei edes lue kirjoja, vaan plärää ne tarkastusmielessä läpi. Niin ikään inhoan syvästi latteaa, typerää ja pitkitettyä mangasarjaa, jota höystävät tyhmät efektiäänet, ruma piirrostyyli ja suttuinen painojälki. Kömpelöt englanninkieliset nimet eivät nekään riemastuta. Oh! My Goddess, Fruits Basket, Power!, ja mitä kaikkea paskaa sitä onkaan. Kannessa lukee vielä usein "Ei suositella alle 12-vuotialle!" Voi Jeesus. Kuka täyspäinen yli kaksitoistakesäinen niitä haluaisi edes lukea? Erityisesti minua puistattaa Naruton naama. Olosuhteiden pakosta joudun katselemaan sitä päivittäin. Perkele. (Samalla voisin tässä vuodattaa jotain kitkerää täysi-ikäisistä, jotka harrastavat cosplayta, mutta en jaksa. Roolileikit käsittääkseni kuuluvat lapsuuteen...)

Ja romanttinen höttö! Kuka ihme jaksaa kaavamaisia romansseja, sinkkuhöperryksiä ja kaikenmaailman shoppailumestarittaria? Robertsit, Steelet, Keseyt ja Deverauxit voisi kaikki kerätä takapihalle varhaista pääsiäisvalkeaa varten. Bensaa vain perään ja natsityylinen kirjarovio pystyyn. Samalla voisi heittää perään iänkaikkiset amerikkalaiset teknojännärit, sarjamurhaajakirjat ja poliittiset trillerit. Jäisi enemmän tilaa pohjoismaisille dekkareille ja Aurelio Zenille.  

Hienoakin sarjakuvaa luojan kiitos on olemassa. Guy Delslien (vai Deslien?) napakka matkakertomus Pohjois-Koreasta ja saman tekijän Burmaa käsittelevä julkaisu, vaikkapa. Äärimmäisen pelkistettyä, mutta täyttä tavaraa kannesta kanteen. Mämmilä. Ja se ovela sarjakuvanovelliteos, jonka tekijää en muista, mutta joka sisälsi Huovista, Hämäläistä ja kumppaneita...

Kirjoista iloa ovat aiheuttaneet viime aikoina Mark Levengoodin lyhyet, kolumnimaiset jutut, Heli Laaksosen Sekaherelmäpuu, aivan tärähtänyt dekkari nimeltä Käenlaulu, vielä kesken oleva Stalinin lapset, Miina Äkkijyrkän elämäkerta... Sekä poistokorista löytämäni Talvisodan historia 1-4, Paavilaisen Ratsuväki hyökkää!, Vienan tykit, - kuriositeettina mainittakoon vielä vlta -34 peräisin oleva Raittiuskirja, julman asenteellinen valistusopas, jossa on kosolti "avartavia" kuvia aiheesta.

Asiasta ties kuinka monenteen. Kylmä pakkassää jatkuu, nytkin miinus viittätoista höystää kylmä viima. Liki parinkymmenen asteen kylmyyttä on riittänyt jo päiväkausia ja pakkasta on muutoinkin ollut "liikaa" jo viikkokaupalla. Kaikki tuntuu kangistuvan ja jähmettyvän. Juokseminen on melko mahdotonta (viimeksi kävin hölkällä neljä päivää sitten, jolloin köpötin takaisin kaupungilta päin). Hyinen ilma pistelee keuhkoissa ja saa nenän limakalvot rutikuiviksi. Alusta kyllä olisi mainio, nastakengät pitäisivät hyvin, mutta naama ja hengityselimet eivät kestä... Ratsastamisesta on vain haaveiltu viime viikkoina.

Vaan kenties kevät tulee joskus. Siinä toivossa ostin jo tomaatinsiemeniäkin valmiiksi!