Kuulun siihen ihmisryhmään, joka ylläpitää kuntoaan juoksemalla. Metsissä ja kentällä ravaaminen ei kuulu mielipuuhiini, mutta minkäs teet... Ilmaiseksi ei saa kuin sääliä ja sitähän tässä ei kaivata!

Nyt, vihdoin ja viimein, olen edistynyt siinä määrin, että kykenen juoksemaan 10 kilometriä yhteen syssyyn. Suorastaan hehkun itsetyytyväisyyttä, vaikka tositreenarit varmaankin hymähtelevät moiselle pikkumatkalle. Kymmenentuhatta metriä on jopa ihmeen helppo suoritus! Ei totaalista läkähdystä, ei kramppaavia jalkoja. Tervettä hikeä vain ja kova jano jälkikäteen.

Enimmäkseen juoksentelen hiekka- ja metsäteillä, asfalttibaanoilla en kykene kauaa hilppaisemaan. Jalkani ovat liikaherkät alustan suhteen, joten kierrän kovat pintamateriaalit kaukaa. (Toissakeväänä podin inhan penikkataudin höystettynä plantaarifaskiitilla ja se oli kokemus, josta en halua uusintaa.) Metsässä on muutoinkin mukavampaa ja yleensä ottaen vähemmän häiritseviä ihmisiä.

Kenkien laadusta en tingi. Snobbailen yli 100 euron lenkkitossuissa, koska halvemmista töppösistä ei ole kuin harmia. Yliylipronatoivat kinttuni ja heikko vasen polvi aiheuttavat nekin omat vaatimuksensa. Tämänhetkisiin lenkkareihin olen kovin tyytyväinen: ne ovat vaaleansiniset Salomonit, tarpeeksi kapeat epäsuomalaisille jaloilleni ja aivan loistavat muutoinkin. Ko. kengillä on miltei ilo juosta, ne tukevat hyvin, eivät hankaa ja iskunvaimennuskin on kunnossa.

Tänä kesänä hommasin oikeat piikkarit ratareenejä varten! Ovathan hyvät pelit. En tajua, miten olen viitsinyt lipsutella tartaania tavallisissa lenkkikengissä.

Kenkien ohella tärkeä juttu on vaatetus: teknistä vermettä päälle. Ken on kerran vetänyt ylleen kunnolla hengittävän ja kosteutta siirtävän vaatekappaleen, ei enää ikuna kaipaa laattana selkään liimautuvaa puuvillapaitaa!

Mutta: miltei kenkien veroinen Tarpeellinen Tavara on sittenkin mp3-soitin. Kukapa jaksaisi kuunnella omaa hengitystään ja tossujen läpsettä hiekkapintaa vasten? Oikeat urheilijat varmaankin. Amatöörikuntoilija taas nappaisee kuulokkeet korville ja hölkkää menemään musiikin säestyksellä. Kun keskittyy kuulemaansa, unohtaa itsensä surkuttelun ja selviää eteenpäin hivenen helpommin.